Sivut

maanantai 26. marraskuuta 2012

Hei vaan kissa täällä Hei

Huh hartioita särkee ja sukat haisee pahalle.

Oon vähän suunnitellut että värjäisin mun hiukset haaleen vaaleenpunaisiks, tai siis on tuommoista hoitoainetta joka antaa hiuksiin pastellin sävyn, niin vähän mietin että jospa sitä kokeilisin :) Eli ostin tänään sitä hoitoainetta!
Lisää kuvateksti


















Olin myös tänään ystäväni Annin kanssa Koskikeskuksessa, ostin kolme ihanaa kynsilakkaa ja mäkkiruokaa. Sekin oli ihanaa<3 



PLUS OSTIN IHANAN HUULIPUNAN. Tilasin just oriflamelta myöskin huulipunan, mutta sen piti olla Kate Winsletin väristä, eli sellasta mitä sillä oli Titanicissa. Mutta sävy jonka sain, ei ollut ollenkaan oikea.
Tätä ostin tänään

Tänään onkin ollut oikein osteliaisuuspäivä, koska äiti osti kissanpennulleen eli minulle, Seppästä vaaleanpunaisen pehmo potkupuvun <3 aiajaijaii !

Kohta pitäisi mennä tuunaamaan yksi villapaita, mutta vasta salattujen elämien jälkeen!
Venäjä. Eli lempäälä. Harvinaisen kauniina.



lauantai 24. marraskuuta 2012

''Elämäsi muuttamiseen tarvitset vain yhden ihmisen- Sinut''

Nyt on kissaparka ollut aivan sekaisin. On tullut itkettyä aika runsaasti viime viikon aikana. 
En viitsi kertoa syitä.
Pahoittelut siitä. 

Mutta viikon olin kuitenkin yksin kotona lemmikkien kanssa, luultavasti laihduin jonkun verran koska jouduin käyttään koiraa pihalla useaan otteeseen päivän aikana, ja normaalisti kun arkena en liiku ollenkaan. Enkä viikonloppuisin. 

Nyt kirjoittelen again täällä Härmälässä, ylläni vain pipo. Rakas nukkuu parvella, luultavasti darra. Tuli eilen taas tapeltua jonkin verran. 
En osaa yhtään sanoa mitä tästä päivästä on tulossa, toivottavasti saisimme rakennettua siitä edes jotenkin mukavan, koska tämän vkl:n jälkeen joudumme olemaan erossa 2 viikkoa. Niin kauaa emme ole olleet ikinä erossa meidän jutun aikana. 
Mutta lohdutuksena itselleni, ajattelen että selvisin yli 17 vuotta ilman häntä, joten uskoisin että kaksi viikkoa menee suhkoht nopeasti siihen verrattuna.
Ehkä tyhmästi ajateltu.

Nyt hyvää viikonloppua jokaiselle! 
Tumblr_mc6jkvbxou1riuvvmo1_250_large

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

voi tätä meitin elämää.
Nyt neljättä päivää yksin kotona elukoiden kanssa (no okei miksu oli eilen ja tänään apunani)
Ensimmäisenä päivänä kun tulin koulusta kotiin eli torstaina, meinasin pökertyä astuessani eteiseen. Se haju oli aivan sietämätön. Olin juuri autossa naureskellut että ompa hyvä että olen ajoissa kotona että pääsen viemään koiraa pihalle, no en kuitenkaan ollut riittävän ajoissa sillä yläkerrassa odotti 3 kiloo/kasaa PASKAA ja kaksi litraa/kasaa KUSTA.
MMMMM mun lempparia

No en voinut siitä Maukalle kuitenkaan olla vihanen, koska sen maha nyt vaan sattui oleen sekasin sen takia että sillä oli ikävä äitiä.. Voi poloista

Mikaeli tuli siis joo perjantaina tänne, vuokrattiin leffa, siis aivan kamala. Yritti olla muka pelottava mutta voi taivas, siinä esiintyi mm. kaikki maailman keksityt taruolennot ja zombiet sun muut oudot.... Heitimme siis rahaa hukkaan.

Mutta joo, eilen oli mukavasurullinen -päivä.

Miksu lähti kiekkopeliin, se oli surullista
Joona(isoveli) kävi meillä kahvilla, se oli mukavaa
Menin heinin äitille syömään, se oli mukavaa
Miksu ei tullut syömään ^ se oli surullista
Kotona itketti koska oli surullista

Ja tänään ollaan käyty Idioottiparkissa tappelemassa ja nyt on silmät turvoksissa itkemisestä, mutta silti en tuota omaa paskapäätäni vaihtais mihinkään <3 VOIVOI ja nyt se tuossa muutaman tunti sitten lähti taas Härmälän kautta takaisin Parolannummea kohti


Liekki on sammunut, se joskus paloi roihuten