Takanani on aivan ihana viikonloppu. Olin äitini mukana Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa yrttikurssilla.
Ensiksi mulla oli tietysti pahoja ennakkoluuloja niistä ihmisistä ketä siellä olisi, ajattelin että kaikki on vihreisiin pukeutuneita oranssirastaisia hippieukkoja, mutta kappas vaan, paikka olikin täynnä normaaleja aikuisia naisia ja yllätyksekseni joukosta löytyi myös kaksi nuorta miestä!
No homma meni niin että lauantaina saavuttuamme paikalle yhdeksän jälkeen aamulla, kurssin vetäjä Virpi aloitti luennon yrteistä ja niiden kaikista systeemeistä. Eikä ne luennot todellakaan ollut mitään tylsiä ja ''huuhaa juttuja'' niinkuin eka ajattelin, vaan ihan kunnon asiaa. Tämän jälkeen meillä oli ruokailu, ja tietysti ruokana oli kasviruokaa joka sekin oli ihan maittavaa. Illan aikana sitten tehtiin jalkakylpyjä toisillemme pareittain ja hierottiin jalkoja, hartioita ja selkää. Se oli ihanaa <3
Välissä aina kuunneltiin vähän luentoja ja juotiin teetä (taikka kahvia) (itse join kumpanakin päivänä 6 kuppia yrttiteetä) ja illalla sitten mentiin vielä saunaan jossa ekana päähän laitettiin joku semmonen oisko ollut 11 yrtin rasva vai kehäkukkavoide vai mitä se oli, ja sen annettiin vaikuttaa saunassa. Sitten kuorittiin koko vartalo mudalla ja sen jälkeen vielä eteerisillä öljyillä valeltiin koko kroppa (öljyt oltiin valittu jokaiselle sopivaksi, kun on näitä vatta, pitta ja kapha juttuja) :> ja ennenkö poistuttiin pukuhuoneisiin niin hiukset huuhdeltiin nokkosvedellä.
Tänään päivä olisi alkanut joogalla, ja alkoikin, mutta itse en jaksanut siihen herätä. Muuten päivä oli aika samanlainen kuin eilinen mutta jalkakylpy vaihtui ''kokovartalohierontaan'' joka ei kuitenkaan ollut sinne päinkään mutta mulla ei oo mitään hajua mitä se oli, siinä vaan avattiin jotain kanavia koko kropasta ns.
Siis oon vaan niin onnellinen että lähin tälle kurssille, koska siis, en vaan pysty selittään. Se paikka oli niin ihana ensinnäkin. Se oli kait 300 vuotta vanha ja nukuttiin semmosessa Vihtorin talossa jossa kummitteli, onneks mä en huomannut mitään, joten sain nukuttuakin ! :) Voih, se paikka oli niin kaunis. Ja ne ihmiset oli niin kauniita, kilttejä ja ihania. Toivon mukaan maailma on joskus kokonaan sellainen paikka ja ihmiset sellaisia, joiden kanssa sain tämän viikonlopun viettää <3
Suosittelen tätä siis lämpimästi jokaikiselle ihmiselle, ja tuonne paikkaan pääsee viettämään myös ihan vain viikonloppuja rentoutumis mielessä, ettei tarvi millekkään kurssille mennä jollei halua
ihmiset, olkaa ihania toisillenne, ja itsellenne. syökää hyvin ja antakaa itsellenne vaan parasta, koska te pystytte siihen !
-olet mitä ajattelet-
olet väärässä jos luulet ettei sinussa ole sitä mitä muissa ehkä on ja mitä he näkevät, sinun maailmasi on kaunis myös ja osaat jakaa sitä eteenpäin. Tahdon nähdä tuon paikan joka on vaikuttanut sinuun ja vaikuttaa siis minuunkin. Jos yli puolet ihmisistä olisi sellaisia kuin tuo paikka ja ne ihmiset se riittäisi sillä sen jälkeen muutkin kääntyisivät samanlaiseksi ja koko maailman haavat umpeutuisivat.
VastaaPoistaoooi ihana peppi <3 tuut mun kanssa sinne ens kesänä tai vaikka joskus edes :))
Poista