B.Y.Ä.Ä. Ei yhtään hupaisaa kun Miksu lähtee aina takas inttiin. Ainahan sen tietää jo perjantaina että se joutuu sinne parin päivän päästä taas meneen viikoks, mutta silti se lähtö tulee aina vaan uudestaan yhtä kamalana :( Paitsi äsken kun se lähti niin en itkenyt ihan niin paljoa kun aina ennen, koska luultavasti silmäni ovat jotenkin turtuneet koska viime yönä itkin aamuviiteen asti koska meille oli sellainen ''pieni'' riita. No mutta se siitä, tänään oli ihan mukava päivä vaikka aamu olikin aika hiljaista.
Lähdettiin ajeleen ja päädyttiin jälleen Arboretumiin. Sieltä lähdettiin sitte autolla etsimään kahvilaa, joten otettiin suunnaksi ''tie, joka on Suomen maalla'' ja mentiin sitte Sokokselle sinne yläkertaan kahville :)Oikeesti kaakaolle.
 |
puu. |
 |
ankka joka osasi myös sukeltaa pitkään |
 |
rakkausjalat oikealla |
 |
hassu nimeltään lintu |
 |
ruusuinen talo |
 |
ne jaksaa vielä vaikka syksy on jo pitkällä |
 |
oothan siinä vielä huomenna<3 |
 |
rakkauskaakaota minulle ja rakkaudelle |


Palaan kotiin päin, sankan savun seasta, on vastaan tulijoita ,on kuoppa kadussa. On puinen asema, on tehdas suljettu. Pidän kädet puuskassa, piilossa tuulelta. Jos en tietäis että siellä oot en jatkais, en katsettani maasta sais. Pimeän tultua mä puristan sun kättäs, oothan tässä vielä huomenna. Sä sanot loppuun lauseet jotka aloita, ja keräät talteen palaset kun hajoan, niin oothan tässä vielä huomenna, sä oothan tässä vielä huomenna. Voisin kuunnella nauruasi soivaa, kunnes sulaa ikijää tai yö on pysyvää. Kun raakkuu varikset ja syvälle käy multa tiedän jossain onnistuin kun sinuun takerruin. Mitä pidemmälle päivät käy, mä toivon et ikuista tää onni on. Pimeän tultua mä puristan sun kättäs, oothan tässä vielä huomenna. Sä sanot loppuun lauseet jotka aloita, ja keräät talteen palaset kun hajoan, niin oothan tässä vielä huomenna, sä oothan tässä vielä huomenna. Sama liike joka lehdet puihin saa, pienen lapsen kävelemään opettaa, linnut kylmän ajaks vie pois lämpimään, meidät toisillemme toi, meidät toisillemme toi. Pimeän tultua mä puristan sun kättäs, oothan tässä vielä huomenna. Sä sanot loppuun lauseet jotka aloita, ja keräät talteen palaset kun hajoan, niin oothan tässä vielä huomenna, sä oothan tässä vielä huomenna.Oothan tässä vielä huomenna. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti