Kissanpuhelimessa Kissa

''Tiedän oot vapaa viimeinkin. Vihdoin valoissa tiellä, kevyenä kuljet siellä. Mä melkein huudan sun perään, mutten haluu enää harhauttaa. Sua rakastan niin paljon että herään, mieluummin yksin kuin surusilmäs kaa. Kai olin jonkinlainen silta sulle oivallusten laitumille ja nyt pääsit perille. Eikä luopumiseen kuole kukaan, ei muuten mahtuisikaan uutta tilalle. Siinä kohtaa irti päästän, vain yhden paidan sulta säästän. Mä melkein huudan sun perään, mutten haluu enää harhauttaa. Sua rakastan niin paljon että herään, mieluummin yksin kuin surusilmäs kaa.''

Aion kirjottaa taas rakkaudesta ja luopumisesta, rakkaushan on mun lempiaihe, luopuminen ei niinkään. 

Mä rakastan rakastaa ja rakastan rakkautta, koska rakkaus on rajatonta ja loputonta. 

Mulla alko eilen mun elämässä uus jakso, koska en enää oo parisuhteessa. Ja vaikka päätös oli mun, oon mä silti rikki. Mä rakastan sitä ihmistä, jonka kanssa meillä olis ollut juurikin tänään 2 vuotis päivä. Mä en kestä ajatusta siitä että mä joutuisin elään ilman sitä henkilöö, vaikka luovuttiinkin tyttöystävä ja poikaystävä titteleistä (eli en todellakaan oo valmis luopumaan kyseisestä henkilöstä ihmisenä). Ja ihana asia on, ettei kukaan oo sanomassa mulle että mun tarvis elää ilman. Se on just se ihminen, jonka mä haluan lohduttavan mua ja pitävän musta kiinni. Ja se on rakkautta. Mulle suurin lohtu on se, että tapahtuipa mitä tahansa, mä saan rakastaa sitä, kukaan ei voi ottaa sitä tunnetta multa pois, jollen mä ite niin halua. 

Olis pitänyt tulla ehkä viime yönä kirjottaan, koska sillon olin semmosessa tunnemyrskyshokissa että olisin saanut hurjan pitkän tekstin aikaseks, mutta nyt mulla on vähän semmonen outo olo etten saa kunnolla ajatuksistani kiinni. 

Olis myöskin pitänyt ottaa aamulla mun silmistä kuva ja lisätä tänne, koska olin itkenyt illan ja yön niin paljon että silmät näytti ihan pieniltä pyllyiltä.